perjantai 28. lokakuuta 2011

One day before new start.

Moi. Mun nimenä toimii siis dolphin eli delfiini.
Nimi ei mitenkään liity blogini aiheeseen vaan blogini ajatus on se, että puran tänne kaiken mikä mieleeni jää ja mitä en voi kavereilleni, enkä edes ystäville kertoa.
Mua on koko elämäni ajan vaivannut ylipaino.
Ala-aste ikäisenä mua ei tosiaankaan haitannut paino, enkä äidin varoittelusta piitannut, mutta viimeistään silloin kutosen lopussa aloin näkemään todellisen minäni ja aloin huomaamaan sen vaikutukset.
Ylipaino toimii eräänlaisena läskimuurina muiden ja minun välillä, toki kaverini ja ystäväni väittävät, etten ole heidän mielestä ole mitenkään lihava jne, mutta näen itse peilistä, että en ole normaalipainoinen.
Vaatekaupoista on vaikea löytää farkkuja, istuvia paitoja, taino kyllähän niitä istuvia paitoja löytyy, sellasia säkkejä, mutta niitä säkkejä ei ole juuri sen näköisiä kuin uusissa h&m kuvastoissa on korostettu.
Itku iskee aina kun epäonnistun unelmafarkkujen päälle vetämisessä ja kun pieni kyynel tirahtaa, niin äiti sanoo heti että: "iso tyttö ja alkaa poraamaan kaupassa kaiken nähtävillä, lopeta".
Ei kovin mukavaa, eihän?
Eli siis nyt mä olen päättänyt toteuttaa unelmani.
Mä pudotan tän ison ja raskaan.
Tän läskimuurin.
Mä teen tän.
Ja tähän blogiin puran sen kaiken kiukun, surun, turhautumisen minkä tää pitkä ja raskas matka mulle tuottaa.
Mä en saa luovuttaa.
Oon lähdössä ulkomaille ens kesänä yksin ja haluun, että siihen mennessä oon edes hieman rantakuntoisempi, mitä nyt.
Tästä ei saa tietää kukaan muu kuin mä, äiti (jonka velvoitan lopettamaan herkkujen kantamisen kotiin) ja te jotka satutte ehkä eksymään tänne blogiin vaikkakin ette tiedä todellista henkilöllisyyttä :).
Mutta nyt pelataan vakavilla vesillä.
Aion heti huomisesta lähtien, 30.10.2011, lopettaa karkkien,sipsien,keksien,piparien,pullien,leivosten,roskaruoan ja kaiken lihottavan syömisen!
Ainoa sallittu herkku on dippi & kasvikset joita saan syödä enintään joka toinen viikko.
Aion myöskin aloittaa liikkumisen, zumban, lenkkeilyn ja kaiken sellasen.
Jep, tää juttu toteutuu.
Joulu toimii poikkeuksena jolloin sallin itseni syövän jouluruokaa, kohtuuden rajoissa tietenkin.
Suklaakalenterit yms. jätän sikseen. Hankin tavallisen pahviläpyskä kalenterin.
Rakastan joulua, mutta joulua täytyy tällä kertaa juhlia jollain muulla tavalla kuin herkuttelulla.
Tän yhden jutun vielä haluun jakaa teidän kanssa, sen jutun mikä pisti mut päättämään, että nyt mä tosissani teen tän.
Mulla on ollut jonkin aikaa jo yks poika, joka kehus mua tosi paljon mun kasvokuvien ja meidän keskustelujen perusteella. No sitten, kun päätin vihdoin koittaa, oisko tässä se mun etsimäni poika joka ei välittäisi mun todellisesta koosta, joten linkkasin mun kokovartalokuvan sille, no sen jälkeen odotin 5min ja poika katosi. Sanomatta mitään, Sillon se selkeni mulle.Mun täytyy heittää pois tää läskimuuri.
Ja nyt sen teen.
Lähtöpainoni siis on 84 kg ja tavoite painoni on jossain 65-70kg:n paikkeilla.
Tästä se siis lähtee! Wish me luck!!!!


Your dolphin.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti